Hyvä elämä

Mitä on hyvä elämä? Kysymys tuli omalle kohdalle kun tokaluokkalaisemme whatsuppasi kaverinsa kanssa, että kummalla on parempi elämä. Mielenkiinnosta kysyin, että millä perusteella vertailua tehtiin. Mittarina kuulemma toimivat esimerkiksi kumpi käy useammin McDonald:ssa, kummalla on enemmän rahaa ja vaatteita, kumpi saa pelata enemmän ja kummalla on isompi koti. Nämä olivat siis tokaluokkalaisen hyvän elämän peruspilareita.

Omalla kohdalla hyvä elämä koostuu varmasti läheisistä, omasta perheestä, vanhemmista, sisaruksista ja ystävistä sekä terveydestä. Raha ei ehkä kuulu omaan hyvän elämän mittaristoon niin vahvasti, mutta tietenkin se tuo perusturvaa ja mahdollisuuksia toteuttaa joitakin materialistisia haaveitaan.
Eilisten Brysselin tapahtumien jälkeen myös turvallisuus on yksi tärkeä asia. En haluaisi elää jatkuvassa pelossa keskellä sotaa tai muuta levottomuuksia. On kiva tietää, että koululaiset voivat itse kävellä kouluun rauhassa ja liikkua muutenkin melko vapaasti.

Tietenkin jos ajattelee myös omaa uraansa, niin itselle on tärkeää oppia uutta ja päästä hyödyntämään osaamistaan innostavissa ja haastavissa työtehtävissä. Kuitenkin työssä vietetään suurin osa hereilläoloajasta.

Mitkä ovat sinun hyvän elämän mittarisi?

X Saga

Ei kommentteja